Kaupunkipyöräily on muotia, samoin sähköpyöräily, joten ne kannattaa yhdistää. Tässä jutussa pyöräilylegendat Hans Rey ja Missy Giove polkevat niin sähkö- kuin luomufillareillakin halki Los Angelesin metropolialueen. Kolmantena pyöränä viisipäiväisellä turneella on rockbasistina paremmin tunnettu Timmy C.
Tämän reissun ideana on ajaa pyörällä viiden päivän ajan yhdessä maailman suurimmista kaupungeista ja sen lähiseudulla. Tarkoitus on paitsi esitellä kaupunkia ympäröivää hämmästyttävän hienoa luontoa ja vuoria, myös tutustua sen eri asuinalueisiin ja maailmankuuluihin nähtävyyksiin.
Kun kaupunki perustettiin, sen täydellinen nimi oli El Pueblo de Nuestra Senora Reina de los Angeles sobre el Rio Porciuncula. Jos espanjan kieli ei oikein taivu, käännös menee jotenkin näin: Porciuncula-joen enkelten kuningattaren kaupunki. Kyseessä on siis Los Angeles, lyhyesti L.A.
Olen asunut Etelä-Kaliforniassa yli 30 vuotta. Matkustettuani yli 70 maassa ja ajettuani pyörällä monilla maailman syrjäkulmilla, ajattelin että olisi viimein aika tutkia myös omia kotinurkkia. Mikäpä olisi parempi tapa hoitaa homma kuin polkaista matkaan parin rocktähtiluokkaa olevan maastopyöräilijän kanssa! Missy Giove on yksi maastopyöräilyn kaikkien aikojen suurimpia legendoja. Hän muokkasi 1990-luvulla suuresti maastopyöräilyn kisaimagoa rockhenkiseen suuntaan. Missyn asenne ja tapa ajaa tekivät hänestä yhden lajin merkittävimmistä hahmoista. Missy Gioven lapsenomainen innostus ja monenkirjava ulkokuori tatuointeineen saattoivat joskus peittää alleen ajattelevan ja älykkään ihmisen. Sata sanaa minuutissa suoltava moottoriturpa on edelleen yhtä värikäs persoonallisuus kuin ennenkin. Tämä nainen on peloton, addiktoitunut vauhtiin, joskus holtiton, eikä hän pelkää murtuneita luita. Nämä ominaisuudet lienevät myös syynä siihen, että Missy on elämänsä aikana ajautunut välillä aika arveluttaviin tilanteisiin. Toinen ajokumppanini on Timmy C, porvarillisemmin Tim Commerford. Hän on pitkäaikainen ystäväni ja vannoutunut maastokuski. Paremmin hänet tunnetaan basistina sellaisista bändeistä kuin Rage Against the Machine, Prophets of Rage ja Audioslave. Hän varttui Losin seuduilla ja hänellä on enemmän intohimoa pyöriä kohtaan kuin monella ammattiajajalla, joita olen tavannut vuosien varrella.
Lähdemme matkaan liki 1800 metriä korkean Mount Wilsonin huipulta. Se kuuluu San Gabrielin vuoriryhmään ja sijaitsee jonkin matkaa itään Los Angelesista. Käännämme keulamme länteen Catalinan saaren ja Tyynen valtameren suuntaan. Selvitäksemme kaupungin halki menevistä urbaaneista osuuksista tyylikkäästi olemme päättäneet ajaa osan urakasta sähköpyörillä. Luomumaastureita käytämme lähinnä silloin, kun renkaiden alla on muuta kuin asfalttia.
Pyörien vaihdot tekee mahdolliseksi huoltoautomme, joka seuraa meitä 12 miljoonan asukkaan metropolin halki. Alueella on 88 itsenäistä kaupunkia ja sen väestön sukujuuret ovat 140 eri maassa. Vielä alle 150 vuotta sitten suurin osa Losista oli villiä luontoa, jota näkee edelleen siellä täällä. Suuri osa Hollywoodia oli appelsiinilehtoa, kunnes alueelta löydettiin öljyä ja elokuvateollisuus muutti Tinseltowniin.
Yksi kaikkien aikojen suosikkireiteistäni on aina ollut Chantry Flats Mount Wilsonin lähellä. Sen ajaminen Missyn kanssa on jotain ihan omaa luokkaansa. Erityisesti siksi, ettei Missy ole ollut mukana pyöräilyskenessä 10–15 vuoteen, tai oikeastaan juuri edes pyöräillyt jätettyään alamäkiajon.
Entisellä maailmanmestarilla ja maailmancupin voittajalla on kuitenkin jäljellä sama vanha ”täysillä eteenpäin” -tyyli ja asenne, on hän sitten pyörän päällä tai ei. Missyllä ei edes ollut turneemme aikaan omaa pyörää. Olin hyvilläni saadessani lainata hänelle yhden omistani.
Meillä on upeat näkymät lähtöpaikaltamme Mount Wilsonin tähtitornilta yli koko kaupungin aina Catalina-saarelle, jonne tulemme päättämään retkemme muutamaa päivää myöhemmin. Takanamme ei näy ensimmäistäkään rakennusta, vain pelkkää luontoa. Idän suunnassa siintää metsiä, kanjoneita, vuorten harjanteita, jokia ja vesiputouksia, jotka erottavat toisistaan La La Landin ja aavikon.
Näillä vuorilla on helppo joutua eksyksiin. Polut ovat maailmanluokkaa ja usein teknisiä. Käärmeiden lisäksi meidän täytyy pitää silmällä poison oakiksi tai poison ivyksi kutsuttuja kasveja. Ne eivät varsinaisesti ole myrkyllisiä, mutta tapaisilleni allergikoille niiden lehdet aiheuttavat inhottavaa ihottumaa, joka kutiaa niin, että meinaa tulla hulluksi.
Poluilla on teknisiä ja osittain jyrkänteiden laidoilla kulkevia osuuksia, kuten liki 30-metrisen vesiputouksen kierto, missä ajovirhe voi olla jopa kohtalokas.
Vietämme yön Pasadenassa, mistä jatkamme seuraavana aamuna sähköpyörillä kakkososuudelle kohti Losin ydinkeskustaa. Seuraamme on täksi päiväksi liittynyt Lagunassa asuva ystäväni Tony Z. Hänellä on huima paikallistuntemus, joka kattaa myös puistot, jokisuistot, portaat ja oikopolut.Jouduimme tekemään ennakkoon rutkasti tutkimustyötä parhaiden reittien, ”piilossa” olevien asuinalueiden, erikoisten rakennusten ja niiden välillä olevien trailien paikallistamiseksi. Koemme ajopäivien aikana melkoisia kontrasteja rikkaiden ja köyhien asuinalueiden sekä luonnon ja ääriurbaanien seutujen välillä, historiasta ja kulttuurista puhumattakaan.
Sähköpyörä on täydellinen valinta tälle reissulle. Ei pidä luulla, että sähköavustuksen ansiosta vältymme ponnistelemasta. Ei sinne päinkään. Nousumetrejä kertyy toisena ajopäivänä yli 1300, ja ohjelmassa on useita tappojyrkkiä mäkiä ja portaikkoja. Timmy tupeloi rappusissa heti alkuun, kun suuntaamme kohti kaupungintaloa. Jos soittaa leipätyökseen bassoa, ei kannata kauheasti kaatuilla pyörällä! En kuitenkaan joudu ilmoittamaan hänen bändikavereilleen Brealille ja Chuck D:lle, että heidän seuraava kiertueensa täytyy perua.
Timmy on hyvin kokenut maastopyöräilijä, joka on ajanut yli 25 vuotta. Hän ottaa pyöränsä mukaan kiertueille ja on osallistunut Leadville 100 -kisaan sekä Race Across Americaan. Hän pitää erityisesti teknisistä haasteista, varsinkin nousuista. Hänellä on tapana hinkata tiettyjä pätkiä kerta toisensa jälkeen, kunnes lopulta onnistuu selvittämään ne pistämättä jalkaansa kertaakaan maahan.
Viime vuosina Timmy on kiinnostunut sähköpyöristä. Hän, sen paremmin kuin minäkään, ei usko että sähkömaasturit korvaisivat luomupyörät. Meidän mielestämme molemmille on paikkansa.
Sähkömoottori tarjoaa rutkasti uusia ja erilaisia tapoja nauttia ajamisesta. Sähköpyörällä voi myös ajaa vanhoja reittejä uudella tavalla. Sähköavustuksella ajaminen ei ole huijaamista, jollei sitten ajaa kilpaa luomupyörien kanssa. Jopa suurimmat sähköpyörien vastustajat ovat yhtä hymyä, kun vaivautuvat kerran kokeilemaan sellaista.
Missy nousee sähköpyörän satulaan ensimmäistä kertaa. Hän tykkää kaikenlaisista kaksipyöräisistä, eikä mene pitkään ennen kuin hän on sinut GT eVerbin kanssa.
Pian sen jälkeen, kun pääsemme Pasadenan ulkopuolelle, laskeudumme Arroyo Secon jokirantaan ja siksakkailemme monien asuinalueiden läpi kohti Mount Washingtonia. Siellä pidämme tauon ja syömme burritot. Edessämme avautuu Losin keskustan silhuetti ja takanamme kohoaa eilinen lähtöpaikkamme Mount Wilson.
Lähestyessämme Los Angelesin keskustaa löydämme hienon trailin, joka menee moottoritien yläpuolella lähellä Dodger Stadiumia. Radio Hilliltä huiskaisemme alas China Towniin. Sitä ennen ajamme kuitenkin halki alueen, jonne asunnottomat ovat kyhänneet tilapäisiä suojia pahvista ja pressuista. Joillakin on telttoja. Vaikka polkeminen täällä hienoilla pyörillä ei ole ihan vaaratonta, enemmän meitä järkyttää nähdä moinen määrä köyhyyttä tässä hohdokkaassa kaupungissa.
Moottoriteiden varsilla, siltojen alla, puistoissa ja slummialueiden jalkakäytävillä on hätävara-asumuksia ja telttoja. Moni niiden asukkaista säilyttää omaisuuttaan ”lainatuissa” ostoskärryissä aivan hienojen pilvenpiirtäjien tuntumassa.
Päivän reitin varrella näemme monia tunnettuja nähtävyyksiä, kuten Bruce Leen patsaan China Townissa. Poljemme Bonaventure-hotellin ja World Trade Centerin ohi, emmekä voi vastustaa portaita Walt Disney -konserttisalin edustalla.
Ilkeä kaatuminen muistuttaa minua siitä, etten enää ole 20-vuotias eikä allani ole trial-pyörä. Onneksi pystyn nilkuttamaan pois tapahtumapaikalta ilman murtuneita luita. Saamani ruhjeet tosin tuntuvat aika kipeiltä.
Los Angeles on mielenkiintoinen kokemus myös hyvän ruuan ystävälle. Eksoottisia ruokalajeja, ravintoloita ja kauppoja, jotka tarjoavat makuja ympäri maailman, on tarjolla vaikka kuinka paljon.Losin taloudellinen vaikutus heijastuu myös Yhdysvaltain ulkopuolelle. Kaupungin talous on rahamääräisesti suurempi kuin vaikka Saudi-Arabian, Sveitsin tai Ruotsin.
Aloitamme kolmannen ajopäivän Griffithin observatoriolta, jolta avautuvat henkeäsalpaavat näkymät kaupungin yli. Olemme taas liikkeellä sähköpyörillä ja tavoitteenamme on päättää päivä Santa Monican rantaan.
Meidän täytyy tietysti ajaa vuorenrinteessä sijaitsevan maailmankuulun Hollywood -kirjaimiston ohi, tehdä atakki kuuluisan ulkoareenan Hollywood Bowlin portaisiin sekä pujotella Hollywood Boulevardin ”Walk of Famen” 2500 katuun upotetun tähden seassa. Sieltä ajamme Mulhollandille, tsekkaamme muutaman polun Franklin Canyon Parkissa ja päädymme Beverly Hillsiin keskelle rikkaiden ja kuuluisien huviloita.
Keulimme pitkin Rodeo Drivea Lamborghinien ja Rollsien välissä ja lopulta pyöräilemme koko matkan Baywatchin (vai pitäisikö sanoa Pacific Bluen) rannalle Santa Monicaan. Tällainen viikonlopun päivä on juuri sopiva ihmetellä Venice Beachin ja Santa Monica Pierin rantapromenadien henkilögalleriaa: taiteilijoita, katusoittajia, matkailijoita, tanssijoita ja kaiken maailman friikkejä.
Neljäntenä päivänä otamme taas käyttöön luomupyörämme ja suuntaamme Timmyn kotitraileille Santa Monican vuorille. Ajamme pitkän pätkän Backbone Trailseja, jotka kiertelevät vuorilla korkealla Malibun yläpuolella. Yerba Buenasta poljemme Pepperdinen yliopistolle ohi seuraten vähän käytettyjä polkuja syrjäisten takamaiden, kanjonien ja laaksojen halki. Vuorenharjanteilta avautuvat komeat näkymät merelle.
Päivä on erittäin tuulinen, joten tulipalojen vaara on suuri. Muutaman edellisen viikon aikana alueella on ollutkin muutama aika suuri metsäpalo. Saamme kiittää onneamme, että ylipäänsä pääsemme ajamaan näille poluille.
Päivä on pitkä, mutta hauska – juuri sopiva maastopyöräilyyn. Santa Monican vuorten reittejä voi tosiaan suositella. Viimeinen pätkä on pitkä alamäki, joka alkaa veitsenterävältä harjanteelta. Kurvi kurvilta tummansinisenä välkkyvä valtameri tulee aina lähemmäs ja lähemmäs.
Seuraavana aamuna heräämme aikaisin, sillä tapaamme venesatamassa kaverimme, jonka tuttavien jahdilla siirrymme vesiteitse Catalina Islandille.Catalina Island on 35 kilometriä pitkä saari, jonka pinta-alasta 95 prosenttia on luonnonsuojelualuetta. Paikka on edelleen aika lailla samassa kuosissa kuin sata vuotta sitten. Eläimistö on runsas ja siihen kuuluu muun muassa kettuja ja biisoneita, joita tuotiin saarelle 1960-luvulla, jolloin siellä kuvattiin lännenelokuvia. Saarella on kaksi pientä kaupunkia, pikkuinen lentokenttä, satama ja tuskin lainkaan autoja.
Puolentoista tunnin merimatkan jälkeen ankkuroimme luksusjahtimme Two Harbors -nimisen kylän tuntumaan. Tullessamme näimme valaita ja satoja delfiinejä.
Koska Catalina on suojelualuetta, siellä saa pyöräillä ainoastaan pitkin paloteitä ja hankkia siihenkin maksullinen lupa. Saarella on muutamia isoja kukkuloita, mutta niiden poluilla ei valitettavasti saa ajaa, joten toimme taas mukanamme sähköpyörät.
Poljemme tsekkaamaan pari kaunista ja kirkasvetistä lahtea saaren länsipuolella. Ohitamme jokusen maatilan ja myös muutaman luomupyöräilijän. He eivät aluksi ole ollenkaan ilahtuneita joutuessaan sähköpyörien ohittamiksi. Mielipiteet kuitenkin muuttuvat kertalaakista, kun he pääsevät pienelle koeajolle pyörillämme.
Ennen kuin aloitamme retken viimeisen laskun historialliseen Avalonin kaupunkiin saaren eteläpäässä, päätämme ajaa vielä ylimääräisen kierroksen pitkin Divide Roadia kukkulalla kaupungin yläpuolella. Aikoinaan Catalinan saaren omisti purukumista tuttu Wrigleyn perhe, joka sittemmin lahjoitti suuren osan alueistaan Catalina Island Conservancy -järjestölle suojelutarkoituksiin.
Avalon on suosittu turistikohde, jossa on monia hotelleja ja ravintoloita sekä vanha 1900-luvun alkupuolella perustettu kasino. Catalina on kuin aivan toinen maailma verrattuna 40 kilometrin päässä rannikolla sijaitsevaan suurkaupunkiin. Saari on kuitenkin niin lähellä, että kirkkaana päivänä näen Catalina Islandin makuuhuoneeni ikkunasta.
Pyöräilyreissu vuorilta alas Los Angelesiin, kaupungin halki meren rantaan ja edelleen Catalinan saarelle on täydellinen tapa tutkia metropolialuetta ja sen elämää. Eikä matkaseurassakaan ollut valittamista!
– Teksti: Hans Rey. Kuvat: Bill Freeman –
(Artikkeli julkaistu Fillari-lehdessä 2/2018)
