Maastopyörä on loistava kulkuneuvo tutustua Napolin kaupunkiin ja sen lähialueisiin. Pitkällisen suunnittelun jälkeen kohteiksi valikoituivat uinuva tulivuori Vesuvius, laavan peittämä Pompeiji ja Amalfin uskomattoman kaunis rannikko.
Teksti: Hans Ray, kuvat: Martin Bissig
Alun perin tarkoitukseni oli tehdä urbaani maastopyöräseikkailu Napolissa, mutta lopulta päädyin viiden päivän reissuun, joka alkoi Amalfin henkeäsalpaavista maisemista ja jatkui Pompeijin kautta Vesuviuksen kraaterille sekä sieltä Etelä-Italian suurimman kaupungin meluun ja melskeeseen.
Matkan suunnittelu vaati enemmän aikaa ja vaivaa kuin luulin. Tutkin karttoja ja surffasin netissä viikkokausia sekä kyselin neuvoja paikallisilta pyöräihmisiltä. Olin myös hiukan hermostunut, sillä minua varoiteltiin Napolin rikollisuudesta ja paikallisen mafian Camorran vaikutusvallasta jokaisella elämän alueella.
Tapasin kuitenkin todella ystävällisiä ihmisiä, jotka auttoivat ja opastivat kaikessa. Joka päivä mukana oli paikallisia ajajia, jotka näyttivät parhaat paikat, reitit ja ravintolat kotikulmiltaan. Vakioryhmän muodostivat itseni lisäksi sveitsiläinen valokuvaaja Martin Bissig ja ranskalainen videokuvaaja Cedric Tassan.
Aloitimme reissun Amalfin kaupungista, joka sijaitsee noin 70 kilometrin päässä Napolista. Kaupungista nimensä saanut rannikko on noin 50 kilometrin mittainen ja sijaitsee Sorrenton niemimaalla Salernonlahden pohjoisrannalla. Amalfissa porukkaan liittyi italialainen maastopyöräopas Ottavio Massa. Hän oli suurena apuna matkan etukäteissuunnittelussa ja auttoi luomaan yhteydet paikallisiin maastopyöräilijöihin.
Amalfissa kulttuuri kukoisti jo ennen ajanlaskumme alkua, kun muinaiset kreikkalaiset asettuivat alueelle. Myöhemmin keskiajalla siellä sijaitsi yksi Välimeren tärkeimmistä satamista. Nykyään se on monenmaalaisten turistien ja etenkin häämatkalaisten suosikkikohde.
Alueen ruokakulttuuri ja ravintolat ovat maineensa veroisia: alkuperäistä italialaista ruokaa, kuten pastaa, meren eläviä suoraan paikallisilta kalastajilta, makeita tomaatteja, oliiviöljyä, viiniä ja suussa sulavaa jäätelöä. Niiden maku viipyy suussani, kun aloitamme ajamisen Jumalten polulla (Sentiero degli Dei), joka kiemurtelee kalliorinteillä ja korkealla rantaviivan yläpuolella sijaitsevien kylien läpi.
Kyseessä ei ole varsinaisesti maastopyöräreitti, eikä se sovellu myöskään aloittelijoille. Korkeuseroa on runsaasti ja erilaisia portaita ja kalliokynnyksiä riittää. Osa reitistä menee kirjaimellisesti ihmisten pihojen sivuitse ja jopa läpi. Pikkukylissä tiet ovat niin kapeita, että autot juuri ja juuri mahtuvat talojen väleistä.
Maisemat ovat niin hienot, että niiden takia voisi miltei kuolla, siis sanan varsinaisessa merkityksessä. Kuten kuuluisa sanonta kuuluu: Vedi Napoli e poi muori – Nähdä Napoli ja kuolla! Me emme olleet kuitenkaan siihen valmiita, ja kun kyseessä on vasta ensimmäinen ajopäivä, otamme rauhallisesti.
Vaikka pääsemme nauttimaan Italiasta parhaimmillaan, ei säiden haltija ole puolellamme. Joudumme pitämään Jumalten polun lopussa pakollisen kahvitauon mustien pilvien ympäröidessä meidät ennen kuin pääsemme jatkamaan matkaa yli vuorijonon, joka erottaa Amalfin rannikon Napolin lahdesta.
Pyörinä meillä on GT:n Sensor-täysjoustot Shimanon osilla ja Stanin kiekoilla. Myöhemmin tarkoitukseni on ottaa alleni välillä myös sähköpyörä, joka sopii erityisesti kaupunkikurvailuun.
Aikaisen lähdön jälkeen pääsemme toisena ajopäivänä Vesuviuksen tulivuoren kraaterille. Ryhmäämme liittyy tämän päivän ajaksi yllätysvieraana sisareni Silvia. Hän asuu Italiassa ja pyörittää pyörämatkailufirmaa sekä pyöräilijöille suunnattua hotellia Umbriassa. Hän on harrastanut pyöräilyä vuosikaudet ja halunnut aina osallistua jollekin pyöräreissulleni. Nyt toive toteutuu, eikä päivässä tai maisemissa ole moitteen sijaa.
Ajoreitti pitkin kuuluisan vuoren rinteitä ylös kraaterin reunalle jää mieleeni loppuiäkseni. Syynä ovat upeat näköalat Napoliin, Pompeijiin ja pitkin rannikkoa Ischian saarelle asti, jonne tulen päättämään reissuni muutamaa päivää myöhemmin.
Kraaterin syvyys on pikkuisen yli 300 metriä ja halkaisija reilut 600 metriä. Se muovautui nykyiseen muotoonsa toistaiseksi tuoreimmassa tulivuorenpurkauksessa vuonna 1944. Tämä on epäilemättä yksi uskomattomimmista paikoista, missä olen ajanut pyörällä – ja voitte uskoa, että olen pyöräilyurani kuluessa vieraillut aika monessa hämmästyttävässä kohteessa!
Tulivuoren takapuolen trailit ovat todella hienoja. Paikalla ei ole muita, sillä olemme saaneet erityisluvan ajaa alueella, joka muuten on suljettu taannoisten metsä- ja pensaikkopalojen takia. Kasvillisuus Vesuviuksen massiivin ympäristössä on hyvin rehevää paikallisen mikroilmaston ansiosta.
Vesuviuksen huippu kohoaa nykyään 1281 metrin korkeuteen. Vuori oli paljon korkeampi ennen vuoden 79 kuuluisaa purkausta, joka peitti ympäröivät kylät tuhkalla ja laavalla. On aavemaista ajatella tuhoa, joka tapahtui juuri täällä missä nyt ajamme. Tulivuori on purkautunut myös myöhemmin lukuisia kertoja. Kraaterista nousevat rikkikatkut kertovat, että seuraava kerta on vain ajan kysymys.
Kun saavumme Pompeijiin ja Herculaneumiin, menneisyydet tapahtumat tulevat entistä elävämmiksi. Kaupungit tuhoutuivat tuhkan ja laavan alle, mutta ne on kaivettu myöhemmin esiin. Kivettyneet ruumiit todistavat liki 2000 vuoden takaisista tapahtumista.
Kolmantena ajopäivänä siirrymme urbaanimpiin maisemiin. Otan alleni sähköpyörän ja lähdemme valloittamaan Napolia, jossa nykyään asuu miljoona ihmistä.
Napolin liikenne on pahamaineisen kaoottista ja meluisaa kuin jonkin kehitysmaan suurkaupungissa. Kaikesta huolimatta se kuitenkin toimii. Torvet soivat ja jarrut ulisevat, kun moottoripyöräilijät ja autoilijat puikkelehtivat vilkkaassa liikenteessä etsien nopeimpia ajolinjoja.
Maastopyörä tuntuu olevan lopulta paras väline etenemiseen kaupungin kiivaassa melskeessä. Sillä voi pujotella paikasta toiseen pitkin pikkukujia ja välillä rappusia hyväksi käyttäen.
Ikivanhojen katujen poikki menee korkealla talojen välillä pyykkinaruja, toreilla ja kaupoissa on tarjolla läjäpäin värikkäitä hedelmiä, vihanneksia ja tuoreita meren eläviä. Katuja reunustavat pizzakojut, kahvilat ja matkamuistokaupat. Maailman vanhin pizzeria sijaitsee täällä ja monien mielestä parhaat pizzat löytyvät juuri Napolista.
Kiidän liikenteen seassa, väistelen autoja, jalankulkijoita ja skoottereita päätyen lopulta meren rantaan Castel Nuovon linnalle. Siellä tapaan ison joukon paikallisia kuskeja, joiden kanssa järjestämme illalla ylimääräisen ajosession.
Seuraavana päivänä ajamme keskustasta pitkin tiheään asutettua rantaa kaupungin pohjoisosaan. Siellä sijaitsevat antiikin ajoilta peräisin oleva satama ja Euroopan nuorin vuori Monte Nuovo. 134-metrinen kukkula syntyi vulkaanisen järistyksen seurauksena 450 vuotta sitten.
Reissun viimeisinä päivinä seuranani on italialainen ystäväni Julian Giacomelli. Olen ajanut hänen kanssaan aiemmin useita kertoja Livignossa ja on kiva saada hänet taas mukaan. Julian on ässä laskettelusuksilla, eivätkä hänen pyöräilytaitonsakaan ihan kehnoimmasta päästä ole.
Pääsemme ajamaan jopa maanalaiseen tunneliverkostoon kaupungin alle. Kurvailemme pitkin antiikin ajalta peräisin olevia käytäviä, joita on käytetty jo ennen ajanlaskun alkua kellareina, vesisäiliöinä ja ajoittain myös asumiseen.
Ohitamme Napolin kuuluisan jalkapallostadionin, jolla Maradona pelasi parhaina päivinään. Lähistöllä on ikävä esimerkki Napolia vaivaavista ongelmista. Camorra on dumpannut Bagnolin lähellä sijaitsevalle entiselle teollisuusalueelle myrkyllistä jätettä, jonka takia koko paikka on saastunut ja käyttökiellossa.
Täytyy myöntää, että olen todella hullaantunut sähköavusteisiin pyöriin, vaikka en toki ole vielä valmis luopumaan perinteisistä pyöristäni. Sähköfillarilla pystyy polkemaan pidemmälle ja jyrkempiä reittejä ja sillä voi jopa nousta portaikkoja ylös. Ja niitä täällä muuten riittää.
Sähköpyörässähän moottori todellakin vain avustaa, joten polkematta ei sekään kulje. Se tuntuu normipyörältä, jossa on sopivasti lisäpotkua ja jolla pystyy nauttimaan ajamisesta uusilla ja erilaisilla tavoilla kuin perinteisellä fillarilla.
Aikaisin seuraavana aamuna työnnämme pyörämme lauttaan Pozzuolissa ja suuntaamme idylliselle Ischian saarelle. Saari on kooltaan vain 10 kertaa 7 kilometriä ja sen keskellä kohoaa liki 800-metrinen Monte Epomeo. Monet ihmiset uskovat, että Ischia säteilee erityistä energiaa. Ne meistä, joiden mielestä maapallo on ontto, ovat sitä mieltä, että sieltä johtaa portti legendaariseen maanalaiseen Agarthan kaupunkiin.
On joka tapauksessa vaivan arvoista hiissautua Epomeo-vuoren huipulle sateesta huolimatta. Voimme ihailla maisemia vasta, kun laskeudumme alemmas pilvien alapuolelle.
Vuoren rinteillä on mainio polkuverkosto ja pääsemme nauttimaan ihan oikeasta maastopyöräilystä kaupunkipäivien jälkeen. Maasto on aika kivistä ja teknistä. Ohitamme kuumia lähteitä ja poljemme viinitarhojen poikki kunnes lopulta saavumme rannalla sijaitsevaan kuvaukselliseen Sant’ Angelon kalastajakylään.
Napolin alueen ihmisiä voi luonnehtia kovaäänisiksi, dramaattisesti elehtiviksi, hämmentävän tunteellisiksi ja lämminsydämisiksi. Heillä on tarve tyydyttää hillitöntä elämänhaluaan erinomaisella, mutta yksinkertaisella ruualla, joka on höystetty auringon ja rikkaan vulkaanisen maaperän tuottamilla hedelmillä ja vihanneksilla.
Elämä on makeaa, italialaisittain La dolce vita, monien mielestä juuri täällä maan eteläosassa. Me skoolaamme makealle elämälle viisipäiväisen ajoreissumme kunniaksi Limoncellolla, herkullisella paikallisella sitruunaliköörillä.
Ruuhkainen paratiisi:
Lähes 50 kilometriä pitkä Amalfin rannikko ja sinisenä hohtavaa merta seuraileva tie Sorrentosta Salernoon on kuin postikortista. Ei olekaan ihme, että alue liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon kulttuurimaisemana. Se on esimerkki Välimeren maisemasta, joka ilmentää kulttuurin ja luonnon arvoja sekä historiallista kehitystä.
Jo antiikin roomalaiset rakennuttivat Amalfin rannikolle huviloitaan, vaikka sinne kulkeminen oli hankalaa. Perille pääsi vain polkuja ja muulin kuljettavia kärryteitä pitkin. Noista ajoista saa kiittää nykyaikoihin säilyneitä vaellukseen ja myös haastavaan maastopyöräilyyn sopivia reittejä, joista tunnetuin on Sentiero degli Dei.
1800-luvulla valmistunutta rantatietä pitkin kuljettiin aluksi hevoskärryillä. 1900-luvun alussa taiteilijat ja kirjailijat löysivät syrjäiset seudut. Toisen maailmansodan jälkeen alkoi turismi, ja nykyään tuhannet matkailijat kulkevat yhden päivän aikana pitkin Sinistä tietä ja poikkeavat idyllisiin rantakyliin.
Positano on rakennettu enemmän pysty- kuin vaakasuoraan. Kaupungissa on vain kaksi varsinaista katua, sillä miltei kaikki poikkikadut ovat portaikkoja. Alhaalta rannalta ylös vuoristotielle on peräti 600 askelmaa.
Amalfin kaupunki on alueen merkittävin lomakohde ja se näkyy. Turisteja on mustanaan kapeilla kaduilla. Suurin väkijoukko kerääntyy Piazza del Duomolle, jota reunustavat matkamuistomyymälät ja katukahvilat. Aukion reunasta johtaa jyrkät portaat Sant’ Andrean kirkolle.
Richard Wagnerista tunnettu Ravello sijaitsee vuorella suoraan Amalfin yläpuolella. Säveltäjämestari asui ja työskenteli Ravellossa ja siellä järjestetään nykyään konsertteja hänen muistokseen. Pienempiä, mutta käymisen arvoisia kyliä ovat Minori ja Maiori.
Sesonkiaikaan rantatie on todella ruuhkainen, mutta siitä huolimatta maantiepyöräilijöitä viilettää autojen seassa runsaasti etenkin viikonloppuisin.
