Kuinka Sähköinen Tunnistautuminen on Kehittynyt Vuosien Saatossa?

Sähköinen tunnistautuminen mahdollistaa helpon tavan kirjautua eri palveluihin. Sen ansiosta monien asioiden hoitaminen onnistuu sähköisesti tilanteissa, jotka aikaisemmin edellyttivät vierailua paikan päällä virastossa tai pankin konttorissa. Kun henkilöllisyys voidaan todentaa sähköisesti, onnistuu samojen asioiden hoitaminen kotisohvalta käsin.

Muutoksen taustalla on teknologian kehittyminen, mutta myös muutokset lainsäädännössä. Kehitys ei ole jäänyt paikalleen, ja lähivuosina nähdään erityisesti palveluiden turvallisuuden parantamiseen tähtääviä muutoksia.

Sähköinen tunnistautuminen on nykyään arkipäivää

Sähköisestä tunnistautumisesta on tullut arkipäivää, ja eri palveluihin kirjaudutaan pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai kansalaisvarmenteella. Aiemmin pankki- ja viranomaisasioiden hoitaminen edellytti aina jonottamista paikan päällä konttorissa tai virastossa, mutta nykyään samat asiat pääsee hoitamaan hetkessä omalta tietokoneelta tai mobiililaitteelta käsin.

Sama kehitys on nähty myös monella muulla osa-alueella, ja sähköinen tunnistautuminen on tullut osaksi esimerkiksi nettipelaamista.

Kasinoita koskee tiukka harmaan talouden ehkäisyyn tähtäävä lainsäädäntö, joka edellyttää varmentamaan jokaisen pelaajan henkilöllisyyden. Ennen ainoa tapa tunnistaa pelaaja oli varmentaa henkilöllisyys käsin dokumenttikopioista.

Nykypäivän Trustly casino mahdollistaa tunnistautumisen kuitenkin sähköisesti, jolloin kasinolle kirjaudutaan helposti omilla pankkitunnuksilla. Monimutkaisen prosessin sijaan pelaajan henkilöllisyys saadaan varmalla tavalla tietoon heti, mikä sujuvoittaa pelaamista huomattavasti.

Samalla pelaamisesta tulee vastuullisempaa, koska sähköinen tunnistautuminen ehkäisee tehokkaasti alaikäisten pääsyä sivuille. Tunnistautuminen hoidetaan jo ennen ensimmäistä kierrosta kasinon peleissä, ja lain asettamien vaatimusten täyttämisen lisäksi väärinkäytösten riski pienenee.

Verkkopankit aloittivat vahvan sähköisen tunnistautumisen

Sähköisen tunnistautumisen ensiaskeleet nähtiin jo 1990-lopulla, kun pankit ottivat käyttöön netissä toimivat verkkopankit. Pankkitunnusten käytön laajenemisen ja eri teknologioiden kehityksen myötä markkinoille tuotiin 2000-luvun alussa pankkien yhteinen Tupas-palvelu, joka mahdollisti sähköisen tunnistautumisen myös muihin kuin pankin omiin palveluihin.

Eri palveluissa asiointiin tarvittiin ainoastaan toimiva nettiyhteys ja silloin vielä erillisellä kortilla olleet tunnusluvut, ja helppokäyttöisyys kiihdytti sähköisen tunnistautumisen yleistymistä. Alle vuosikymmenessä Tupas-tunnistautumisten määrä kasvoi nollatasosta kymmeniin miljooniin vuodessa.

Tupas ei kuitenkaan täyttänyt kaikilta osin lainsäädännön vaatimuksia, ja sen tilalle rakennettiin luottamusverkosto. Sen kautta yritykset pystyvät saamaan sähköisen tunnistautumisen palvelut käyttöönsä yhden sopimuksen kautta, mikä on vähentänyt kustannuksia ja lisännyt sähköisen tunnistautumisen käyttöä entisestään.

PSD2 mahdollisti entistä laajemmat palvelut

Sähköinen tunnistautuminen on tuotu myös sääntelyn piiriin, ja lainsäädännössä on useita sitä koskevia asetuksia ja direktiivejä. Tärkeimpiin kuuluvat laki vahvasta sähköisestä tunnistautumisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista sekä Valtioneuvoston asetus luottamusverkostosta.

Näiden lisäksi EU:n toinen maksupalveludirektiivi eli PSD2 toi useita muutoksia sähköiseen asiointiin. Sen myötä markkinoille saatiin kolmannen osapuolen palveluntarjoajat, joille annetaan pääsy asiakkaan tilitietoihin asiakkaan luvalla.

Tätä kutsutaan avoimeksi pankkitoiminnaksi eli open bankingiksi, ja se mahdollistaa sähköisen tunnistautumisen lisäksi nopeat tilisiirrot kahden eri pankin välillä. Siirtoja ja tunnistautumista on välittämässä maksupalvelun tarjoaja, mutta palveluun kirjaudutaan oman pankin myöntämillä pankkitunnuksilla.

Maksupalveluiden tarjoajista onkin tullut tuttu näky esimerkiksi verkkokauppojen kassoilla, joissa ne mahdollistavat helpon ja nopean maksamisen sekä tunnistautumisen. Sama toimintaperiaate on pikakirjautumista hyödyntävillä nettikasinoilla, joilla pääsee uuden teknologian myötä tunnistautumaan vahvalla tavalla heti ensimmäistä talletusta tehdessä.

Myös pankkitunnuksissa on nähty muutos, kun ne ovat siirtyneet tunnuslukutaulukoista älypuhelimeen. Kännykässä pankkitunnukset kulkevat mukana missä vain, ja sähköinen tunnistautuminen on sujuvaa yhtä lailla mobiilissa kuin tietokoneella.

Kolmas maksupalveludirektiivi tulossa

Seuraava askel sähköisen tunnistautumisen kehityksessä on EU:n kolmas maksupalveludirektiivi eli PSD3, jonka tavoitteena on huomioida teknologian kehitys, mahdollistaa uusia palveluita ja lisätä sähköisen tunnistautumisen turvallisuutta.

Vaikka PSD3 sisältää paljon samaa kuin tällä hetkellä voimassa oleva toinen maksupalveludirektiivi, tuo se alalle myös muutoksia. Sen myötä pyritään takaamaan pienemmille yrityksille yhtäläiset mahdollisuudet sähköisten palveluiden hyödyntämiseen ja torjua paremmin jatkuvasti kasvussa olevia kyberuhkia.

Kuluttajien kannalta PSD3 tulee olemaan positiivinen asia. Se kehittää sähköistä tunnistautumista entisestään ja luo turvallisemman ympäristön palveluiden hyödyntämiseen. Muutosten voimaantulon ajankohta ei ole vielä varmistunut, mutta alan yritykset valmistautuvat jo toteuttamaan ne.

Post navigation

Jos pidät tästä postauksesta, saatat pitää myös näistä