Sveitsin Lenzerheidessa iskee helposti maastopyöräkärpänen

ryhmässä: Matkat

Ilmastonmuutos on saanut alppihiihtokeskukset satsaamaan yhä enemmän kesäurheiluun. Yksi suosituimmista lajeista on maastopyöräily, joka on Alpeilla vahvassa kasvussa. Lenzerheidesta löytyy Sveitsin suurin pyöräilykeskus ja yli 900 kilometriä polkuja. Mutta miten maastopyörään tottumaton harrastaja pärjää hissipyöräilyn huippukohteessa?
Tällä reissulla allamme olivat siis luomupyörät, mutta yhtä lailla ajamaan pääsee myös sähköavusteisilla fillareilla.

Turkoosin värisiä pieniä järviä, rauhallisesti kello kaulassa laiduntavia lehmiä, uteliaita murmeleita ja tietenkin kohti taivasta kurottavat valtavat vuoret. Lenzerheidessa näkee postikorttimaisemia minne vain katseensa kääntää. Alue on ollut erittäin suosittu alppihiihtokeskus 1930-luvulta saakka, mutta viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana matkailijat ovat löytäneet Lenzerheideen myös kesällä. Turisteja alueelle houkuttelevat erittäin hyväkuntoiset pyörä- ja vaellusreitit sekä alueen sydämenä toimiva Lenzerheide Bike Park, jossa alamäkipyöräilyä voi harrastaa viidellä eritasoisella radalla.

Pääsen ensimmäistä kertaa kunnolla maastopyöräilemään ja olen hieman huolissani. Lenzerheiden henkeäsalpaavan kauniit mäet ovat sen verran haastavia, ettei niihin kannata lähteä valmistautumatta, varsinkaan jos maastopyöräily ei ole ennestään tuttu laji.
Lenzerheidessa hissillä pääsee lähes 3000 metriin saakka ja sieltä alas tuleminen ei ole mikään helppo tehtävä maastopyörällä. Polut ovat erittäin jyrkkiä ja kivisiä, mutkat tiukkoja. Se vaatii ensikertalaiselta ennen kaikkea uskallusta. Onneksi pyöräilykeskuksesta löytyy loistavia oppaita, jotka reittiopastuksen lisäksi antavat myös tukiopetusta tarvitseville.
En omista maastopyörää mutta se ei haittaa, sillä pyörävuokraamon valikoima on laadukas ja laaja. Sieltä saa myös polvi- ja kyynärsuojat, jotka tulevat todennäköisesti jossakin vaiheessa tarpeeseen. Pehmustetut ajohanskat ovat välttämättömyys ja kypärä itsestäänselvyys. Kerrospukeutuminen on vuoristopyöräilyssä hyvä pitää mielessä. Laaksojen ja huippujen välillä voi olla jopa 10 asteen lämpötilaero.
Ennen matkaan lähtöä oppaamme Nicolas näyttää minulle maastopyöräilyn ajoasennon. Alamäki tullaan kokonaan seisaaltaan ajaen ja asento on simpanssimainen: kyynärpäät ja polvet reilusti koukussa ja ulospäin, eli täysin päinvastoin kuin mihin olen tottunut maantiepyöräilyssä. Satula on alhaalla ja painopiste on keskellä pyörää. Tasapainoa haetaan jyrkimmissä kohdissa työntämällä peppua taaksepäin. Mitähän tästä tulee?

Aloitamme retkemme pyöräilemällä ensimmäiselle hissiasemalle. Mäki on niin jyrkkä, että viimeiset metrit on pakko tulla kävellen. Vuoristosta löytyy monenlaisia hiihtohissejä ja pyörät asetetaan jokaiseen hissityyppiin hieman eri tavalla. Paikalla on onneksi aina henkilökuntaa, joka neuvoo ja auttaa tarvittaessa, joten pyörän kuljettamista hisseissä ei tarvitse jännittää.
Alamäkilasku alkaa polkujen helpoimmasta päästä mutta ymmärrän nopeasti, että laji vaatii todellakin harjoittelua ja pyöränhallintaa. Lenzerheiden helpoillakin poluilla tulee vastaan jyrkkiä kurveja, joissa on löysää soraa tai hiekkaa. Aloittelijan on välillä vaikeaa ymmärtää, että pyörää ei käännetä ohjaustangolla vaan kallistamalla. Mitä enemmän pyörää kallistaa, sitä enemmän kuulemma renkaassa on pitoa ja sitä myöten toivoa, että pysyy vauhdissa pystyssä. Opin kantapään kautta, että on myös tärkeää muistaa kallistaa itseään vastakkaiseen suuntaan kuin pyörää, muuten lopputuloksena on vain kipeitä mustelmia.
Huomaan, että tiukoissa mutkissa meinaan usein ajaa ulos polulta. Nicolas antaa heti yksinkertaiselta kuulostavan neuvon: ”Katso minne ajat.” Ja totta, tottumattomalla pyöräilijällä katse harhailee helposti polulta ulos, erityisesti kun kurvin toiselta puolelta avautuu kymmenien metrien pudotus. Siksi on tärkeää muistaa pitää katse tiukasti polussa ja tarpeeksi kaukana edessä, mutkan lopussa. Yllättävää kyllä, tämä auttaa kehoa ohjaamaan automaattisesti pyörän oikeaan suuntaan.
Tajuan nopeasti, että jarrut ovat kovalla koetuksella. Tekee mieli jarruttaa koko ajan mutta Nicolas neuvoo, että tauotta jarruttaminen on huono idea. Jarrupalat kuumenevat ja kuluvat yllättävän nopeasti. Maantiepyöräilystä tuttu jarrujen ”pumppaus” sopii myös maastoon, mutta voimakasta, yhtäkkistä jarrutusta pitää välttää, jos mahdollista, sillä jarrut menevät helposti lukkoon.
Maastopyöräilijöiden keskuudessa lukkopolkimien suhteen on kaksi koulukuntaa. Minulla on lukkopolkimet mutta huomaan pian, ettei se ole viisas ratkaisu. Kivisillä alamäkipoluilla on hyvä, jos tiukassa paikassa jalan saa nopeasti maahan tukea antamaan. Muuten lopputuloksena voi olla alas kieriminen, pahimmassa tapauksessa lehmien sähköaitaan. Lähes kaikki kaatumiseni johtuvat siitä, että en saa jalkaa tarpeeksi nopeasti irti polkimesta.
Korkealla vuoristossa oman haasteensa aiheuttaa ohuempi ilma. Hengitystään tasatessa on hyvää aikaa ihailla henkeäsalpaavia vuoristonäkymiä. Rapakunnossa Lenzerheideen ei kannata lähteä. Mäet ovat erittäin jyrkkiä ja on täysin normaalia, että välillä jalkaudutaan. Silloin pyörää joutuu työntämään tai välillä jopa kantamaan. Aloittelijan voi välillä olla hyvä jalkautua myös alamäessä. Polut ovat paikoin sen verran haastavia, että voi huoletta ajaa oma turvallisuus edellä. Sitä tekevät kaikki.

Lenzerheide on rauhallinen matkailukohde. Hotellit ovat laadukkaita, hyvin varusteltuja ja tyylikkäitä. Alueelta löytyy sekä luksusluokan hotelleja että halvempi itsepalveluhotelli, jossa jokaisesta huoneesta on unelmanäköala järven ja taustalla häämöttävien vuorenhuippujen yli.
Lenzerheiden Hamam Spa on maankuulu ja ehdottomasti vierailun arvoinen. Erilaisten altaiden ja höyryhuoneiden jälkeen päivän aikana saadut mustelmat ja kipeytyneet lihakset ovat autuaasti unohtuneet. ”Afterbike”-juhliminen on maltillista. Suurin osa matkailijoista kaatuu päivän rankkojen retkien jälkeen suoraan sänkyyn.

Kaiken kaikkiaan monipuolisessa Lenzerheidessa pääsee nopeasti ja helposti kiinni maastopyöräilyn saloihin. Eritasoisia reittejä on niin paljon, että matkaan voi lähteä niin ensikertalainen kuin kokenutkin maastopyöräilijä. Perheen pienimmillekin löytyy oma maastorata ja ohjaajia. Bike Parkin helpoimmalla sinisellä radalla voi vielä vuoristoretken päätteeksi harjoitella pyöränhallintaa ja pyörän kallistamista mutkissa. Tästä huolimatta on todennäköistä, että kotiin viemisenä on ainakin muutama hyvin ansaittu mustelma.
– Teksti: Baba Lybeck. Kuvat: Janne: Lehti-

Tuoreet ryhmästä Matkat

Siirry Sivun alkuun